Positiivinen napa 12

21.6.2022

Päätin kommentoida hiukan päivähoidon ongelmia tällä kertaa. Minulla on tässä asiassa oma, henkilökohtainen kulma. Vuonna 1974, kun olin pikkuvauva, vanhemmillani oli vaikeuksia löytää minulle päivähoitopaikkaa. Niinpä ilmoituksen avulla etsittiin minulle halukasta yksityistä päivähoitajaa. Muuan pariskunta – joilla oli ennestään kaksi poikaa – otti minut kotipäivähoitoon. Miehellä oli kotitoimisto, josta käsin hän hoiti jotain ulkomaankauppaa, ainakin saksalaisten ja norjalaisten kanssa. Vaimo oli kotirouvana. Myöhemmin he ottivat lisääkin lapsia hoitaakseen, minä olin ensimmäinen.

Myöhemmin minulle järjestyi ammattimaista päivähoitoa muutamastakin paikasta. Silti jatkoin 80-luvulla säännöllistä käyntiä tämän pariskunnan luona, kiitollisuudenvelassani. Olen koko ajan vuosien varrella pitänyt yhteyttä tähän pariskuntaan, tosin ajan kuluessa yhä harvempaan tahtiin. Vaikka he monta vuotta sitten muuttivat niinkin kauas kuin Tammisaareen palvelutaloon, olen muistanut heitä joulukorteilla.

Viime lokakuussa sain tiedon, että mies oli kuollut. Lähetin sitten osaaottavan joulukortin vain hänen vaimolleen. Huhtikuun alussa minulle kerrottiin, että lehdessä on julkaistu rouvankin kuolinilmoitus. 87-vuotiaana lähti. Hautajaiset on jo pidetty, ja jokin rahasumma ohjataan Ukrainan sodan uhrien auttamiseen. Niin se taitaa mennä tuollaisten vuosikymmeniä yhdessä pysyneiden avioparien kohdalla, että kun toinen kuolee, puoliso ei jaksa enää sen jälkeen pitkään porskutella, vaan lähtee itsekin vähän ajan päästä.

Kiitokset molemmille kaikesta hoivasta ja huolenpidosta.

Positiivinen napa 11

Positiivinen napa 11

18.12.2021

En ole ainakaan vielä saanut uusinta PlanInfoa, mutta kai tuo lehti on luettavissa vähintään intranetissä, koska eräs työntekijä mainitsi 50-vuotisjuhlastrippini minulle torstaina.

Ongelma siinä, että tekee ajankohtaista sarjakuvaa muutama kuukausi ennen kuin se julkaistaan, on se, ettei pysty ennustamaan, miten asiat makaavat julkaisuhetkellä. Kun syksyllä piirsin tuon stripin, koronatilanne oli paranemaan päin ja yleinen ilmapiiri oli helpottunut, toiveikaskin ehkä. Minä olen kuitenkin koko ajan ajatellut, ettei koronavirus minnekään tule häviämään, se on pysyvä riesa ja se tulee aina takaisin. Mutta mikä tilanne tulisi olemaan joulukuussa?

Viimeinen ruutu tuossa stripissä on näennäisen optimistinen, mutta jo pelkästään syksyinen maisema putoavine lehtineen ja paljaiksi muuttuvine puineen huokuu surua ja pessimismiä. Lisää sitä fiilistä löytää, kun viimeisessä ruudussa siirtää katseensa lähelle vasenta laitaa, jossa putoavien lehtien sumppu muodostaa pääkallon. Halusin tuosta detaljista kuitenkin hienovaraisen, sellaisen, että se jää helposti huomaamatta ja tajuamatta. Mietin jopa, että onko se epäonnistunut, epäselvä yksityiskohta? Ehkä yritys luoda pääkallokuvio puun lehdistä on tuhoon tuomittu ainakin noin pienessä mittakaavassa, sen pitäisi olla selkeämpi… tai sitten ei…

Tähän strippiin sain alkuinspiraation niinkin yllättävältä taholta kuin Leonard Nimoyn Amphibious Assaultilta, joka julkaistiin 1967 albumilla The Two Sides of Leonard Nimoy. Stripissä firman työntekijät ovat turvassa omassa lasikopperossaan, poissa ulkomaailman pahalta. Juhlapöytään hain referenssiä Disneyn 1962 tuottamasta näytelmäelokuvasta In Search of the Castaways eli Kapteeni Grantin lapset. Jules Vernen tarina. Sekin on yksi niistä elokuvista, jotka katsoin viisi kuukautta kestäneen leffamaratonin aikana. Sen alussa nähdään komea herkkupöytä.

Positiivinen napa 1-10

Leave a Reply