Esittely:
Aaltotie on pieni kadunpätkä kuvitteellisen suomalaiskaupungin idyllisimmällä omakotitalolähiöalueella. Samanniminen sarja kertoo siinä asuvasta kahdesta naapuriperheestä, Mattiloista ja Wikbergeistä. Tuomas ja Rauno Mattila ovat 28- ja 24-vuotiaita veljeksiä, eivätkä naiset kuulu heidän elämäänsä. Rauhanomaiseen selibaattielämään tuo säröä ainoastaan Raunon alkoholiongelma sekä heidän taloonsa hankittu lievästi sanoen erikoinen koira, Zimmla.
“Aaltotie” sai alkunsa vuonna 1987 yksinkertaisena, lyijykynällä aanelosille piirrettynä sarjakuvana nimeltä “Tuomas ja Rauno”. Alku oli sisällöllisestikin vaatimaton: kaksi veljestä asui saman katon alla ja hölisi mukahauskoja juttuja. Melko pian hahmogalleria laajeni naapurissa asuneilla Wikbergeillä: vanhemmat Topi ja Anja sekä poikansa Tuomas ja Tahvo. Kyllä, kaksi Tuomasta samassa sarjassa todisti erittäin huonosta hahmosuunnittelusta!
Ennen pitkää potkin sen naapurin Tuomaksen ulos sarjasta, koska hän tunnollisena ja koulussa hyvin menestyvänä poikana oli aika tylsä hahmo. Sarjan nimikin muuttui huomattavasti omaperäisemmäksi – “Aaltotien keikarit”. Tuo “keikarit”-sana ei sinällään tarkoittanut mitään, tekipähän vain nimestä mieleenjäävän.
Piirrettyäni sarjaa pöytälaatikkoon parin vuoden ajan päästin Mattilat ja Wikbergit tauolle muutamaksi vuodeksi, kunnes 90-luvulla herätin heidät taas henkiin. “Aaltotien keikarit” – nykyisin pelkkä “Aaltotie” – on siitä lähtien syventynyt teemoiltaan. Olen keksinyt loppumattomasta ideavarastostani lukemattomia aiheita joita käsitellä, ja syventänyt hahmojen välisiä suhteita. Sarja on viimein kypsä esiteltäväksi maailmalle.
Hahmot:
Tuomas
Tuomas Mattila on nautiskelija, hedonisti, joka rakastaa rock-musiikkia, scifi- ja kauhuelokuvia, amatöörivalokuvaamista, reippaita luontoretkiä, laadukasta klassikkokirjallisuutta ja nautinnollisia teehetkiä. Häntä voisi kutsua jopa liian tietoiseksi oman elämänasenteensa erinomaisuudesta. Muista ihmisistä huolehtiminen ja heidän tunteidensa ymmärtäminen hieman takkuaa.
Rauno
Pikkuveli Rauno on saanut kiusakseen hankalan, äksyn luonteen. Hän kärsii työttömyydestä, huonosta itsetunnosta, ilkeämielisyydestä ja tyhjästä elämästä, sekä alkoholiongelmasta, jota Tuomas koettaa parhaansa mukaan saada kuriin.
Zimmla
Zimmla, lihava valkoinen koira jonka Mattilat hankkivat lähinnä Raunon piristämiseksi, pistää heidän elämänsä aivan uuteen uskoon. Se on entinen sirkuksen leijonankesyttäjä, joka osaa puhua. Puhekykynsä Zimmla pitää kuitenkin visusti salassa, peläten ihmisten reaktioita. Zimmla on ylipainostaan huolimatta iloisen pirteä ja vauhdikas, itsenäinen huvittelija joka rakastaa trapetsitaiteilua, musiikkia ja tietenkin ruokaa. Se on ainutlaatuisen älykäs ja neuvokas, mutta enemmän ihmisen kuin koiran kaltainen muilta kuin ulkoisilta ominaisuuksiltaan. Se on kykenemätön ottamaan kontaktia muihin koiriin, jotka pelkäävät sitä. Zimmla kärsiikin orastavasta identiteettikriisistä, koska se ei muista mitään elämästään ennen sirkuskoira-aikojaan.
Tauno
Wikbergin Tahvon nimi muuttui 90-luvulla Taunoksi. Hän on 12-vuotias, elämää kummasteleva epävarma poika, joka on vieraantunut ympäröivästä maailmasta ja vielä enemmän vanhemmistaan, joita hän pitää ikävystyttävinä. Tauno ei tunne kuuluvansa tähän maailmaan, ja hänellä on taipumus nähdä muut ihmiset robotteina. Toistaiseksi hän kuitenkin osaa pitää nämä mietteet enimmäkseen omana tietonaan. Taunon ainoana henkireikänä ovat tietokonepelit, harrastus jota vanhemmat eivät katso suopein silmin. Paras ystävä on Mikael Vilén, terveysintoilijavanhempiaan kummasteleva luokkatoveri.
Muut Aaltotien asukkaat esiintyvät sarjassa satunnaisina sivuhahmoina. Yksi heistä tulee kuitenkin myöhemmin nousemaan näkyvään rooliin: ujo, yksinäinen ressukka Kaino Halonen, joka hankkii elantonsa runoilijana ja asuu kissansa Arvin kanssa.
Vuonna 2008 Aaltotie kehittyi moniulotteiseksi ja tarkkaa seuraamista vaativaksi sarjaksi. Suunnittelin kaikki sarjan tulevat tapahtumat tarkkaan etukäteen… kunnes päätin vuonna 2012 hylätä tuon strippisarjakuvan. Se oli käynyt liian ahtaaksi ja rajoittuneeksi. Minulla oli isompia ja kunnianhimoisempia sarjakuvaprojekteja mielessäni. Nykyisin toteutan vain niitä.
Tästä linkistä pääset lukemaan 1992-1993 piirtämiäni Aaltotien keikarit -strippejä sekä 2004-2012 piirtämiäni Aaltotie-strippejä. Valitsin niistä vain parhaat, en halua julkaista kaikkia.
Tästä linkistä pääset luetteloon muista sarjakuvistani sekä lukemaan niitä.