Site icon Aaltotie

Ruutihampaat, epilogi

13.9.2015

Milloinkahan viimeksi olen postannut kaksi sarjakuvasivua samana päivänä? 53. YKS-sivu ei riittänyt minulle tänään, vaan piti lisätä vielä Ruutihampaille epilogisivu. Tunsin, että Ruutihampaista jäi lukijalle vähän liikaakin mietittävää, joten jatkoin tarinaa sivun verran. Se selventää joitakin asioita. Viime sunnuntaina sain tehdyksi tuota epilogia jonkin matkaa, ja tänään tein loput. Ribardi on vihdoinkin täysin onnellinen, kun saa solmia elämänsä ensimmäiset ystävyyssuhteet. Eikä kukaan aavista, että hän onkin syntyperäinen kettu ja asunut metsässä (tai sen liepeillä) koko ikänsä. Kiva myös päättää tarina positiivisiin tunnelmiin kauhuilun jälkeen.

24. heinäkuuta 2014 ryhdyin huimapäiseen temppuun ja rupesin tekemään yhtäaikaa kolmea sarjakuvaa. Yksi oli se neljäs Naavametsäläisseikkailu, Yö kätkee suojaansa. Sitten oli kaksi tarinaa, jotka perustuivat joskus ammoisina aikoina näkemiini uniin. Arvioin, että näiden pituus tulee olemaan jotain päälle kaksikymmentä sivua, ehkä. Arvio oli ihan hatusta vetämäni. Joka tapauksessa eivät hirveän pitkiä juttuja.

“Ruutihampaat” kertoo metsäneläimistä, jotka eivät enää saalista perinteisin luonnonmukaisin menetelmin, vaan tappavat surutta toisiaan revolvereilla, kivääreillä, tykeillä ja konekivääreillä. Yksi niistä saa tarpeekseen – varsinkin kun metsäkin kärsii pahoja vaurioita siinä sivussa – ja määrää kaikki palaamaan wanhanajan fyysiseen metsästykseen ja tappamiseen hampailla ja kynsillä. Kettu vain ei tykkää ajatuksesta, ja kohta vuorokauden mittaiseksi aiottu yleinen aseeton saalistusjahti saa ei-toivottuja piirteitä. Minulla ei ole tapana tehdä väkivaltajuttuja, mutta tätä tarinaa ei voinut toteuttaa pehmoillen. Veri siis roiskuu ja tappamista näytetään lähikuvin. Tämän sarjiksen aioin piirtää A2-koossa, koska halusin nähdä mitä kunnon iso koko tekee piirrosjäljelleni. Ja koska pohjana oli näkemäni uni, oli selvää, että tarinasta tulee varsin omituinen. Ei siis pelkkää roisketta luvassa, vaan myös ihmeellisiä ideoita ja käänteitä.

Toisessa tarinassa “Puuhiilenvartijat” rahavaikeuksissa painivan miehen pihalle laskeutuu avaruusalus. Olento antaa miehen säilytettäväksi yhden palan puuhiiltä ja yhden kimpaleen kultaa. Mitäs sen jälkeen tapahtuukaan?

Aika monta vuotta nämä molemmat tarinat haahuilivat mieleni sopukoissa pelkkinä ideanpoikasina, kehittymättä täysimittaisiksi tarinoiksi. Sitten, kesäkuussa 2014 yhtenä maanantaina keksin kummallekin tarinalle ne puuttuvat palaset. Täytyihän ne sitten vihdoinkin toteuttaa. Koska halusin kuitenkin piirtää myös Naavametsäläisten seikkailuja, ainoa keino saada nuo lyhyemmätkin tarinat toteutetuiksi oli piirtää kaikki samaan aikaan. Sainpahan pääni tyhjäksi kaikista ideoista, jotka eivät liity Naavametsäläisiin, Tsirpsiin tai Olavi, etsivään.

Tein ensin yhden sivun YKS:ää, sitten yhden sivun Ruutihampaita, sitten yhden sivun YKS:ää, sitten yhden sivun Puuhiilenvartijoita, sitten yhden sivun YKS:ää… Tätä kuviota noudatin tarkasti, kunnes Ruutihampaat ja Puuhiilenvartijat olivat valmiita.

Yhdessä unessa oli metsäneläimiä, jotka saalistivat ja tappoivat toisiaan aseilla. Siitä sai joku tarpeekseen, ja määrättiin että tästedes on käytettävä vanhaa kunnon aseetonta saalistusmenetelmää. Yksi kettu asettui poikkiteloin ja jatkoi aseiden käyttämistä joka tapauksessa. Unestani muistin jälkeenpäin yhden selvän vision: kettu juoksi konekivääri käpälissään puurivin ohi. Kauempana oli vuori, ja ohi juostessaan kettu räiski konekiväärillä vuorenseinämän hajalle. Tämä visio päätyi Ruutihampaisiin valitettavasti rajusti muunneltuna, mutta olkoon. Keksimäni tarina kun nimenomaan vaati moisia muokkauksia.

Exit mobile version