Uusi tarina, ja kolmesta Professori Versum -tarinasta se paras. Aikoinaan pidin sitä mestariteoksena, mutta ei nyt sentään lähelläkään sitä. On tässäkin tarinassa vikansa ja puutteensa. Mutta paikoin ihan hyvää sarjakuvaa ja sisältää joitakin kohtia, jotka saavat minut yhä suhtautumaan koko sarjaan jonkinasteisella lämmöllä.
Harmi etten pysty toistamaan hienoja lyijäritummennuksia enkä tasaisen pedanttia viivaa. Viivapiirros on paksua ja tutisevaa näin tussikynällä kuultopaperille tehtynä. Ehkä yli neljänkympin ikäkin jotain vaikuttaa. Niin, ja se että originaalikoko on A4 ja julkaisukoko reilusti isompi.
Kävin ostamassa kirjakaupasta 0.1:n tussikyniä, ja tein yhdellä sellaisella sivun 22 Versumista. Pidin vielä suurennuslasia vasemmassa kädessä piirustaessani kaksi viimeistä, hyvin pientä piperrystä sisältävää ruutua. Näyttää jo paremmalta.
Versumin sivu 23. Näinä aikoina keksin “elämänpisarat”, joita lenteli sarjakuvissani hahmojen päistä. Eivät olleet hikeä, mutta niitä kyllä oli sitä enemmän mitä kiihtyneempi henkilö oli. Minusta ne lisäsivät hahmojen elävyyttä. Nyttemmin olen sitten luopunut niistä.
